Huhtikuun haaste
Kuukauden haasteen tarkoituksena on tarjota joka kuukausi jonkinlainen tehtävä tai harjoitus, joka jollakin tapaa liittyy sarjakuviin ja niiden tekemiseen. Kyseessä ei siis ole kilpailu tai erillistä ilmoittautumista vaativa toiminta, vaan jotakin, johon kukin voi oman innostuksensa ja aikansa puitteissa osallistua ihan koska vain. Haasteiden pohjalta syntyneitä luonnoksia, tekeleitä ja töitä voi ja mielellään saa esitellä esimerkiksi Netsarlin foorumilta löytyvässä Kuukauden haaste -viestiketjussa, tai sitten ne voi pitää ihan täysin omana ilonaan.
~~
Huhtikuun haaste: Salakuuntelua (-ja katselua!)
Huhtikuun haaste tarttuu edelliseen kuukauteen nähden hieman toisenlaiseen (hankalaan) aiheeseen - dialogiin. Pelkkään kuvakerrontaan perustuvia sarjakuvia lukuunottamatta dialogi (eli hahmojen käymät keskustelut; laskettakoon tähän mukaan myös monologi eli hahmojen yksinpuhelut) on keskeinen osa sarjakuvan kerrontaa, joten siihen kannattaa panostaa. Mietittävää löytyy: siinä missä puhekuplaan mahtuva tekstimäärä on varsin rajallinen, täytyisi itse sanottavan sopia hahmon persoonallisuuteen ja toisaalta kuulostaa luontevalta... Siinä missä enimmäkseen huomio kiinnittyy lähinnä itse sanottavaan ja sen hiomiseen, jää monilta muistamatta, että keskeinen osa ihmisten välisestä viestinnästä on sanatonta "kehon kieltä" - ja siihen me tällä kertaa keskitymme. Huhtikuun haaste kuuluukin siis näin:
Paina mieleesi tai mahdollisuuksien mukaan kirjoita ylös yksi lyhyehkö keskustelu sinulle tuttujen tai tuntemattomien ihmisten välillä. Kiinnitä huomiota puhujien kehonkieleen; esimerkiksi asentoihin, ilmeisiin, katseen suuntaan, käsien liikkeisiin sekä puhujien välisiin etäisyyksiin. Miten kehonkieli (ja erityisesti sen muutokset) vaikuttavat keskustelun kulkuun? Miltä henkilö näyttää puhuessaan jollakin tietyllä äänenpainolla? Millaisen mielikuvan saat henkilön persoonallisuudesta hänen kehonkielensä kautta? Eroavatko eri henkilöiden kehonkielet toisistaan? Onko keskustelussa taukoja, ja jos on, miltä henkilöt näyttävät niiden aikana? Jne.
Materiaalinkeruun jälkeen piirrä tilannetta mahdollisimman tarkasti jäljittelevä sarjakuva. Mieti sen jälkeen, miten muuttaisit (itse dialogia kuitenkaan muuttamatta) saman keskustelun sävyltään vihaiseksi, rakastuneeksi, pelokkaaksi, sarkastiseksi tai vaikka vitsailevaksi? Entä miltä näyttäisi se, jos (kahden ihmisen keskustelussa) toinen osapuoli olisi vaikka rakastunut ja toinen sarkastinen? Mikäli jaksat, toteuta myös nuo mietinnät valmiiksi sarjakuviksi. Voit myös koettaa, millaisena ylöskirjaamasi keskustelu toimisi omien hahmojesi esittämänä - millaista kehonkieltä he käyttäisivät ja (erityisesti, jos sanottava ei tuntuisi heidän persoonaansa luontevalta) millaisin tuntein/millaisessa tilanteessa he sen esittäisivät?
(Mikäli "oikeiden ihmisten" seuraaminen tuntuu liian vaivalloiselta, voit käyttää hyväksesi myös vaikkapa elokuvan/tv-sarjan kohtausta, televisiomainosta tai muuta materiaalia, jonka voit tarvittaessa katsoa uudestaan.)
Tekemisen iloa! :)