Kirjautuminen
Artblockin selätys
Tekijä: iwory
Sanotaan, että hyväksi piirtäjäksi kehittyy vain piirtämällä. Täytyisi piirtää usein ja paljon kaikkea erilaista. Vaikka sen tiedostaa, välillä on vaikeaa keksiä, mitä siihen paperille tänään taiteilisi. Toinen ongelma on, ettei aina niin paljon huvittaisi, päivittäisen piirtämisinspiraation löytäminen on vaikeaa. Olen ainakin itse kokenut monet netistä löytämäni vinkit hyödyllisiksi ja päätin koota niistä tämän tutoriaalin. Kaikki kunnia alkuperäisille ideoiden keksijöille, olen yrittänyt parhaani mukaan laittaa lähteet esille. En myöskään sano, että neuvoni toimisivat kaikille ja tekstin vinkit ovat varmaan itsestäänselvyyksiä monille, mutta toivon silti että löytäisit jotain hyödyllistä tästä tutoriaalista.
Inspiraatio
Mitä tehdä kun ei ole saanut päivitettyä sarjakuvaa/blogia pitkään aikaan tai muusta syystä olisi korkea aika saada jotain aikaiseksi? Jokainen saa inspiraationsa hieman eri asioista. Jos sinua inspiroi Final Fantasyn pelaaminen, kannattaa mielummin pelata sitä, kuin tuijottaa tyhjää paperia turhautuneena saman ajan. Minua inspiroi parhaiten toisten työt ja netistä niihin pääsee helpoiten käsiksi. Selaan DeviantArtia, Harhakuvaa, Tumblria, nettisarjakuvia ja blogeja. Selaile toisten suosikkeja ja jos löydät jotain mistä pidät, tutkaile ja paina mieleesi miten se on tehty.
Inspiraatio voi iskeä milloin vain, siksi on hyvä pitää luonnosvihkoa aina mukana. Kynä ja paperia on hyvä pitää yöllä sängyn vieressä, koska ennen nukahtamista tulee usein loistavia ideoita ja ne on hyvä pistää heti muistiin. Luonnosvihko käden ulottuvilla on hyödyllinen myös elokuvaa katsoessa ja kavereiden kanssa ollessa.
Mitä paperille?
Jos olet saanut otettua itseäsi niskasta kiinni, ongelmana voi olla, ettet keksi mitä piirtäisit.
- Memet. Memepohjia löytyy runsaasti DeviantArtista, mutta myös sarjakuvablogeissa on pyörinyt erilaisia memejä, kuten ''kerro 50-asiaa itsestäsi'', ''mitä sinulla on laukussasi'' ja sellainen, että muut saavat kysellä mitä huvittaa ja piirtäjä vastaa kysymyksiin sarjakuvilla. Hourly comic on myös memen kaltainen, siitä on lisätietoa sivuilla http://www.hourlycomic.com/. Muuran memessä on ideoita eri tyyleihin ja tekniikoihin.
- Käytä tästä generaattorista tullutta ideaa: http://www.seventhsanctum.com/
- Kvaak.fi:n keskustelussa on paljon hyviä ideoita, mutta ne hukkuvat helposti pitkässä keskustelussa. Poimin sieltä muutamia suosikkejani, mutta suosittelen myös koko keskustelun lukemista, jos olen missannut jonkun hyvän.
''Ota joku lehti kouraan, joka on piirretty vähän siihen suuntaan kuin mitä itse haluaisit tehdä. Sitten mielikuvitus käyttöön: mitä jos tarina olisikin mennyt jotenkin toisin... Lopulta huomaat, että se tarina johon päädyt on ihan erilainen kuin se mistä lähdit, ja sinulla on ihan oma tarina'' -Markku Myllymäki
''Keksi ensin paljon hassuja juttuja ja sitten vasta miten ne vois sitoa yhteen. Paljon hassuja juttuja! Tämä oli Barksin tekniikka. Niin paljon paljon hassuja juttuja että niitä oli liikaa yhteen Ankkasarjaan, sitten vaan heittää huonoimmat niistä pois ja sitten voi miettiä miten ne loput vois sitoa yhteen, että sais hyvän sarjakuvan. Logiikka kehiin, eli miten yhdistat ne hassut tapahtumat toisiinsa että ne muodostaa toimivan ja mielenkiintoisen kokonaisuuden = sitten antaa palaa.'' -Timo Ronkainen
''Jos tarkoituksena on pääasiassa vaan harjoitella ja siinä ohessa saada kenties jotain kerrottua niin otat päähahmoksi ittes, valitset viikon hauskimman tai kurjimman tapahtuman, liioittelet sitä reilusti ja piirtäessäs keksit lisää satua sekaan sitä mukaa kun juttu etenee. Ja jos vielä tuntuu hankalalta aloittaa niin teet 6 samankokoista ruutua sivulle ja täytät ne.'' -Hege
''Yksi paljon käytetty tapa on valita ensin teema. Esimerkkinä vaikkapa "virhe" (Jep, kävin katsomassa Saision näytelmän äskettäin ). Nyt alat miettiä asioita, jotka kuvaavat valitsemaasi teemaa parhaiten. Tässä tapauksessa vaikkapa valitaan päähenkilöksi "ei toivottu"- ihminen (henkilö on siis tavallaan jo itsessään virhe). Seuraavaksi mieti tapahtumia, jotka tukevat edelleen teemaa. Esimerkiksi henkilö tekee väärän valinnan, jolla on kohtalokkaat seuraukset. Tällä tavoin teemaa käyttäen voi rakentaa tarinan karkean rungon ja kun pääsee alkuun, on jatko yleensä helpompaa'' -Riekko
''Viimeaikojen omien juttujen taustalla on lähes aina ollut jonkun tietyn genren kliseet, jotka on halunnut tehdä toisin, koska on huomannut, että todellisuudessa ne ei mene noin. Osoittaa mielestäni että omakohtaisuutta ja kopioimista ei aina voi erotella, vaan molemmat voivat olla läsnä samassa ideassa.'' - Mikko Jylhä
''Onko montaa semmoista, jolla on
1) ensin tarve käsitellä jotain inhimillisen olemisen ongelmaa, ja joka
2) sitten kehittelee siitä luonnoksia ja muunnelmia tekstinä ja kuvasarjoina, kunnes
lopulta
3) määrittelee aikakauden, ympäristön ja luo hahmot, jotka
4) sopivan juonikuvion kulussa ratkaisevat tuon ongelman?
Yleensä tuo lähtöongelma löytyy kunkin kohdalla itsestään. Sitten siitä tuotetaan teoksia kunnes ongelma alkaa kirkastua tekijälle itselleen - ellei se sitten ole ratkaisematon.'' - Keijo Ahlqvist
- Jos et halua tehdä sarjakuvaa, vaan yksittäisiä piirroksia, kokeile netticroquista. Mallikuvia löydät esimerkiksi sivulta http://www.posemaniacs.com/thirtysecond ''Keksi ensin paljon hassuja juttuja ja sitten vasta miten ne vois sitoa yhteen. Paljon hassuja juttuja! Tämä oli Barksin tekniikka. Niin paljon paljon hassuja juttuja että niitä oli liikaa yhteen Ankkasarjaan, sitten vaan heittää huonoimmat niistä pois ja sitten voi miettiä miten ne loput vois sitoa yhteen, että sais hyvän sarjakuvan. Logiikka kehiin, eli miten yhdistat ne hassut tapahtumat toisiinsa että ne muodostaa toimivan ja mielenkiintoisen kokonaisuuden = sitten antaa palaa.'' -Timo Ronkainen
''Jos tarkoituksena on pääasiassa vaan harjoitella ja siinä ohessa saada kenties jotain kerrottua niin otat päähahmoksi ittes, valitset viikon hauskimman tai kurjimman tapahtuman, liioittelet sitä reilusti ja piirtäessäs keksit lisää satua sekaan sitä mukaa kun juttu etenee. Ja jos vielä tuntuu hankalalta aloittaa niin teet 6 samankokoista ruutua sivulle ja täytät ne.'' -Hege
''Yksi paljon käytetty tapa on valita ensin teema. Esimerkkinä vaikkapa "virhe" (Jep, kävin katsomassa Saision näytelmän äskettäin ). Nyt alat miettiä asioita, jotka kuvaavat valitsemaasi teemaa parhaiten. Tässä tapauksessa vaikkapa valitaan päähenkilöksi "ei toivottu"- ihminen (henkilö on siis tavallaan jo itsessään virhe). Seuraavaksi mieti tapahtumia, jotka tukevat edelleen teemaa. Esimerkiksi henkilö tekee väärän valinnan, jolla on kohtalokkaat seuraukset. Tällä tavoin teemaa käyttäen voi rakentaa tarinan karkean rungon ja kun pääsee alkuun, on jatko yleensä helpompaa'' -Riekko
''Viimeaikojen omien juttujen taustalla on lähes aina ollut jonkun tietyn genren kliseet, jotka on halunnut tehdä toisin, koska on huomannut, että todellisuudessa ne ei mene noin. Osoittaa mielestäni että omakohtaisuutta ja kopioimista ei aina voi erotella, vaan molemmat voivat olla läsnä samassa ideassa.'' - Mikko Jylhä
''Onko montaa semmoista, jolla on
1) ensin tarve käsitellä jotain inhimillisen olemisen ongelmaa, ja joka
2) sitten kehittelee siitä luonnoksia ja muunnelmia tekstinä ja kuvasarjoina, kunnes
lopulta
3) määrittelee aikakauden, ympäristön ja luo hahmot, jotka
4) sopivan juonikuvion kulussa ratkaisevat tuon ongelman?
Yleensä tuo lähtöongelma löytyy kunkin kohdalla itsestään. Sitten siitä tuotetaan teoksia kunnes ongelma alkaa kirkastua tekijälle itselleen - ellei se sitten ole ratkaisematon.'' - Keijo Ahlqvist
- Lapsena kysyin aina vanhemmilta, mitä voisin piirtää. Se ei ole huono idea vieläkään. Esimerkiksi ystäväni oli nähnyt unta zombieperhosesta, ja sen piirtäminen oli mielestäni todella kivaa. Voit piirtää myös muiden iloksi heidän lempiasioitaan tai fanartia heidän hahmoistaan.